28-30.06.2024 Nuuksio Backyard Ultra
203,1km / 30 kierrosta / 30 tuntia, 4. sija
Juostu matka on oman kellon näyttämä lukema, jossa on myös extrat + kunniakierros mukana.Backyard on ns. Last Man Standing -kilpailu, jossa kilpailua jatketaan niin pitkään kunnes on vain yksi kilpailija jäljellä. Backyardissa juostaan 6,71km kierrosta ja lähtö on aina tasatunnein. Jos et ehdi kierrosta ajoissa ja seuraavaan lähtöön, päättyy kisasi siihen. NBU:n reitti on melko haastava; pääosin pientä ja teknistä metsäpolkua, jossa mennään lähes koko ajan joko ylös tai alas. Kisassa juostaan myös yökierrosta klo 20-04 välinen aika. Yökierros on kumpuilevaa asvalttitietä.
Syksyllä 2023 valmistautuminen näytti pahalta, sillä vasemman jalan pohkeesta napsahti Soleus-lihas pohjeluusta irti. Salibandypelissä, kuinkas muuten. Vammaa seurasi noin 3-4 kuukauden juoksutauko, jonka jälkeen aloitin lenkit vuodenvaihteen tienoilla niin että juoksua oli vain muutaman kymmenen metriä kerrallaan ja pääosa oli kävelyä. Sykkeet sai silläkin tavalla nostettua ihan PK:lle kun rämmin pitkin metsiä ja pienessä lumihangessa. Tammi-helmikuussa sain tehtyä erittäin hyvän peruskuntojakson hiihtämällä, se pelasti paljon, kiitos hyvän hiihtotalven. Juoksua oli helmikuun loppuun asti todella vähän. Maaliskuussa lähilatuja ei enää kunnostettu ja aloitin riskillä juoksutreenit nostamalla määrän kertaheitolla melkein nollista sataan. Toki edelleen joukossa oli paljon kävelypätkiä, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin juoksin. Ja onnekseni kroppa kesti sen. Sain kokonaisuudessaan verrattain hyvän treenijakson tammikuulta kisan starttiin asti. Olin paremmassa kunnossa kuin edellisinä vuosina ja pidin +30h tulosta realismina ja sen myötä mahdollisuutta ihan voittokamppailuun. Edellisenä vuonna olin kolmas 28 kierroksella ja voittajan tulos oli silloin 33 kierrosta.
Hieman tummia pilviä tuli taivaalle kisaviikolla sillä koko perhe sairastui ja itse tunsin oireilua keskiviikkona. Tapoin oireet parin päivän Burana - Panadol -kuurilla. Perjantaina olo oli ihan ok ja uskalsin lähteä viivalle.
Kisan startti oli tuttuun tapaan perjantaina klo 18. Perjantai oli hyvin kuuma ja hiostava päivä. Lämpötila kipusi liki 30:een asteeseen. Pahinta kuumuutta kesti muutaman tunnin, jonka jälkeen lämpötila alkoi laskea yötä myöten. Odotin koko yön missä kohtaa ylikuumentunut kroppa alkaisi viilentyä yön tunteina, mutta sitä ei tapahtunut. Yön lämpötila pysyi sen verran ylhäällä että lopulta koko yö meni punaisella laikalla. Sykkeet pysyi kuitenkin ihan mukavasti kurissa, suurimmaksi osaksi käytännössä koko PK-alueen alapuolella PK0:ssa. Lämpötilat alkoivat nousta uudelleen lauantaiaamusta lähtien. Ei onneksi ihan hellelukemiin vaan korkeimmillaan noin 23-24 asteeseen.
Jossain 13-14 tunnin kohdalla itselläni oli hankala vaihe, jopa yllättävänkin hankala vaihe. Tunsin keuhkoissa epämiellyttävää kuumotusta ja myös pieni neste- ja energivaje pääsi hiipimään ihan iholle. Suhtaudun periaatteessa hyvin kielteisesti kipulääkkeiden käyttöön, mutta nyt oli pakko tarttua huollon tarjontaan. Muutaman kierroksen jälkeen homma alkoi taas rullata - nestettä ja energiaa upposi kiitettävästi - ja kymmenisen kierrosta meni jopa yllättävän helpolla ja energisellä tunteella. Suurin osa porukasta oli tippunut tässä vaiheessa pois leikistä, vuorokauden kohdalla ja myös kierrosta myöhemmin ns. kenkäkierroksella oli mukana 8 juoksijaa. Kenkäkierroksen (25) maaliin ajoissa selvittäneet saivat palkinnoksi Hokan kengät.
Paria kierrosta myöhemmin, kierrokselle 28 lähti neljä juoksijaa, itsekin olin leikissä vielä mukana. Tunsin taas keuhkojen kuumottavan ja pistävää kipua keuhkojen alueella. Välillä hengitys vähän "pillitti". Jossakin kohtaa jo aiemmin alkoi myös kädet ja käsivarret turvota, jota yritin korjata muutaman kierroksen ajan ottamalla reilusti extrasuolaa. Turvotus laski kuitenkin vain millin verran. Se ei sinänsä huolettanut, sillä turvotus ei ollut ensimmäinen kerta, vaikkakin tällä kertaa turvotteli aika reilusti ja sormet olivat ihan kunnon nakkeina.
Keuhkojen tilanteen takia päässäni alkoi pyöriä ajatukset keskeyttämisestä, mutta että haluan tehdä ainakin oman ennätykseni. Se kierros menikin vielä ihan hyvin. Seuraavan kierroksen ajatus oli että haluan 30:iä rikki. Sekin kierros meni vielä ihan ok ja hyvällä marginaalilla. Olin kuitenkin päätökseni tehnyt enkä lähtenyt tällä kertaa ottamaan kropasta ihan kaikkea irti. Päätökseeni vaikutti myös se että kaksi kolmesta muusta jatkaneesta vaikuttivat "hyvävoimaisilta" ja olisin hyvin todennäköisesti joka tapauksessa varmastikin seuraava uuvahtaja. Päätös oli oikea, sillä kaikki kolme jatkoivat vielä yli 10 kierrosta ja voittaja takoi pöyristyttävät 47 kierrosta! Aivan käsittämätön tulos enkä itse uskonut että NBU:lla voitaisiin tälläisiä lukemia nähdä ikinä.
Pakko muuten kehua myös Fenix:n Superraptor -lamppua! Ei tarvinnut miettiä koko kisan aikana lampun latausta ja valoteho riitti hyvin kisan loppuun asti. Näitä ominaisuuksia, akunkesto ja valoteho, osaa arvostaa ettei kisassa mene energiaa ylimääräiseen säätöön; latailuun, vaihtoihin tms.
Oma tulos oli siis tasan 30 kierrosta. Se oli ihan kunnon mukainen tulos, vaikka vielä olisi varmastikin mennyt jokunen valot-pois -kierros. En halunnut kuitenkaan keuhkokuumetta tuliaisiksi. Kävin kisan jälkeisenä maanantaina lääkärissä ja diagnoosi oli varttia vaille keuhkokuume, joten lähellä oli. Mutta en kokenut että taustalla kiusannut pöpö olisi vaikuttanut tulokseen
Näköjään pitää parantaa ensi kerralla kuntoa enemmän kuin muutaman kierroksen verran. Voitto on kuitenkin edelleen haave ja saapi nähdä missä kohtaa sitä innostuu ilmoittautumaan ensi vuoden kisaan vai innostuuko ollenkaan. Jääköön se tässä vaiheessa mysteeriksi. Nälkää jäi.
Kisan sivusto: https://www.nuuksiobackyardultra.com/
FB: https://www.facebook.com/NuuksioBackyardUltra
Tulokset: https://my.raceresult.com/272406/results#0_41B51A
NBU:n yöreitillä, olen vasemmanpuoleisin
Varpaisiin tulee ultrissa rakkoja ja on tyypillistä että useampi kynsi menetetään
Yllä oleva rakkokuva on melko tyypillinen kun on juostu +24h kilpailu. On hyvin tyypillistä että rakkojen yms. seurauksena menetetään useampi varpaankynsi. NBU:n jäljiltä olen menettämässä 4 kynttä. Niiden tilalle kuitenkin kasvaa uudet kynnet ja noin kuukauden kuluttua varpaat näyttävät taas lähes normaalilta.
23-24.09.2022 Pyssymäki Päkjaart
167,75km / 25 kierrosta / 25 tuntia, kilpailun voitto
Backyard on kilpailumuoto, jossa tarkoituksena on kiertää 6,706 km kierrosta ja selvitä aina tunnin välein tapahtuvaan seuraavaan lähtöön. Kilpailua jatketaan niin kauan kunnes jäljellä on vain yksi kilpailija, jonka tehtävä on juosta vielä yksi kierros voittaakseen kilpailun. Suomessa kilpailtavissa Backyardeissa, mm. Nuuksio Backyardissa (NBU) ja Pyssymäellä on käytössä aika haastavat, nousuja ja laskuja sekä teknisiä polkuja sisältävät reitit. Tulokset eri Backyardien välillä eivät ole oikeastaan yhtään vertailukelpoisia, sillä reitin lisäksi myös olosuhteet voivat olla täysin erilaiset. Nuuksiossa oli kesällä 30 asteen helle, Pyssymäellä yöaikaan pakkasta. Nuuksion päiväreittiä pidän hieman haastavampana kuin Pyssymäen reittiä, mutta toisaalta Pyssymäellä ei ole kevyempää yöreittiä käytössä vaan koko kisa juostaan samalla reitillä.Valmistautumiseni kisaan meni ihan mukavasti. Vielä alkuvuodesta pystyin treenaamaan jalkavammojen vuoksi lähinnä run-walk-run tyylillä, mutta keväällä onnistui sentään jo 10 kilometrin PK-lenkin läpäisy ihan kokonaan juoksemalla. Nuuksiossa 1.7.2022 olin selkeästi vielä ihan puolikuntoinen. Nuuksion jälkeen sain kuitenkin hyvän ehjän treenijakson ja myös monipuolisempi treeni onnistui. Vähitellen oli mahdollista juosta 15 ja 20 km PK-lenkkejä ja muutamia tasavauhtisia koviakin. Elo-syyskuussa uskaltauduin jopa muutamaan Turku Trail Challengen lyhyeen polkukisaankin, joita pidän tärkeinä huippukunnon löytämisessä. Mahtuipa elokuun lopulla joukkoon myös Paavo Nurmi Maraton, joka tosin meni ihan penkin alle hyvin puutteellisen vauhtikestävyyspuolen vuoksi.
Nivalaan matkustamisen otin nykytyyliin varman päälle, sillä matkustimme jo torstaina Jyväskylään hotelliin. Sieltä oli sitten perjantaina päivällä lyhyt siivu Nivalaan hotelliin, jossa lepäilin vielä pari kolme tuntia ennen starttia.
Startti tapahtui perjantai-iltana 23.9. klo 21:00. Tällöin oli jo hyvin pimeää ja otsalamppu pakollinen varuste. En ollut tutustunut reittiin etukäteen, mutta reitti oli hyvin merkattu eikä taktiikkaani kuulu kärjessä höntyily. Seurailin peräpäästä muiden menoa. Yön aikana ei mitään ihmeitä tapahtunut, senkuin puksutti vain kierroksen kerrallaan menemään. Aamun sarastus on aina mahtava kokemus ja se yleensä piristää menoa.
Jossakin noin kymmenennen kierroksen paikkeilla alkoi ensimmäiset vaikeudet (ja itse asiassa jäivät kisani ainoiksi vaikeuksiksi). Jostakin syystä pakki meni kesken kierroksen sekaisin ja tuli kiire pöntölle. Siinä tulikin sitten niin sanotusti kaikki ulos hyvällä paineella. Kukaan ei voinut mennä vessaan jälkeeni, haju oli kyllä ihan karmea; onnea vaan vessan pesijöille. Vatsaongelman vuoksi sain nautittua seuraavalla kierroksella vain pieniä suullisia laihaa urheilujuomaa, yhteensä ehkä desin verran, ja sitä seuraavallakin vain muutaman desin. Energia- ja nestevaje alkoi tässä vaiheessa jo selkeästi tuntua. Onnekseni tilanne korjaantui kuitenkin parin seuraavan kierroksen aikana ja sekä kiinteää että nestettä alkoi upota taas ihan kiitettävästi.
Olin hieman yllättynyt kuinka harva keskeytti 15. kierrokseen mennessä, ihan muutama hassu oli jättänyt leikin kesken tuossa vaiheessa. 15. kierroksella, lauantaina klo 12, reitille tulivat seuraksi myös kuntosarjalaiset. Kierros kierrokselta kilpasarjan osallistujia alkoi tipahdella pois. 19. kierroksella kuntosarjalaiset juoksivat viimeisen kierroksensa (heidän 4.). Tässä vaiheessa mukana oli vielä 5 kilpasarjalaista, mikä oli sekin itselleni pienoinen yllätys. Arvelin ennakkoon että kolmisen juoksijaa jatkaa +20 lukemiin.
Kierroksilla 20-23 oli tunne että tästä voi tulla vielä todella pitkä kilpailu, sillä vielä 24. kierrokselle lähti nuo 5 juoksijaa. Oma veikkaukseni oli että pari kolme jatkaa +24 lukemiin. Oma oloni oli todella freesi ja juoksukin tuntui todella rennolta. Ei tarvinnut yhtään pakottaa menoa vaan senkuin nautiskeli menosta. Myös nesteet ja energiat upposivat kuin sieneen, mikä sekin edesauttoi freesinä pysymistä. Kierrokset menivät helposti 50 minuuttiin, joten senkin puolesta jäi paljon pelivaraa. Mietiskelin jo mielessäni että katsotaan muiden olotiloja noin 27-28 kierroksen paikkeilla, ketkä oikeasti alkavat tappelemaan tosissaan voitosta.
24. kierroksen ja vuorokauden täyttyessä tapahtuikin sitten kummia. Ensin Jarkko Aspegren ja Saara Päätalo ilmoittivat jättävänsä kisan siihen. Hetkeä myöhemmin myös Tomi Tuominiemi ilmoitti luopuvansa leikistä; Tomi yllätti itsensäkin todella kovalla noteerauksella ja oli 24 kierrokseensa erittäin tyytyväinen, itsensä ylivoimaisesti voittanut! Teemu Poikkimäki vaikutti sen sijaan siltä että lähtisi jatkamaan, mutta ilmoitti lopulta että oli päättänyt jo etukäteen juoksevansa 24 tuntia/kierrosta. En tiedä olisiko joku vielä lähtenyt kierrokselle parille, jos muita ei olisi enää lähtenyt. Ehkä heidän päätöksiinsä vaikutti myös se että olin itse hyvävoimainen ja valmis juoksemaan vaikka aamuun asti.
Niimpä lähdin 25. kierrokselle ihan yksinäni. Aika alussa tuli heti mieleen että pitäisikö lähteä yrittämään kisan nopeinta kierrosta kun olo oli kuitenkin ollut hyvin freesi. Nakuttelinkin pari ensimmäistä kilsaa hyvää ravia. Mielessä kaiversi myös jonkin verran ajatus susista ja ties mistä sysipimeällä reitillä yksinään taivaltaessa; ajatukset tuppaavat lentämään siinä kohtaa vähän väärille raiteille. 2-4 kilometrin välisellä teknisellä polkupätkällä tuli todettua että on tässä matkaa kuitenkin jo sen verran takana että pitää vissiin unohtaa se nopein kierros. Aiemmilla kierroksilla vauhti oli synkannyt sen verran että askeleet osuivat aina samoille kiville ja kohtiin kierroksesta toiseen. Hyppykivetkin nasahtelivat aina suurin piirtein sentilleen lankulle. Nyt pimeässä ja kovemmassa vauhdissa askeleet piti sovittaa uudelleen ja kyllä se väsymyskin alkoi vähitellen painamaan. Menosta tulikin turhan kiikkerää ja parin läheltä piti kaatumisen seurauksena onneksi järki alkoi voittamaan että nyt on tärkeintä selvitä pystyssä ja ehjänä loppuun asti. Kierroksesta tuli kuitenkin reippaan alkuvauhdin ansiosta selvästi oma nopeimpani, noin 46 minuuttia.
Viimeisen kierroksen "ennätysyritys" oli jälkikäteen ajateltuna järjetön ajatus. Väkisin runtatun kierroksen myötä meni se freesiys pois ja palautuminen on sen vuoksi nyt puolet hitaampaa. Kierroksen olisi ihan hyvin voinut painella vaikka 57 minuuttiin ja palautuminen olisi ollut aivan eri tasolla.
Kokonaisuudessaan olen kisaan todella tyytyväinen. Pieni vatsaongelma oli, mutta se tuli niin aikaisessa vaiheessa ettei vaikuttanut jatkoon; tilanne korjaantui parin kierroksen kuluessa. Lopun freesi olo vei jo ajatukset +30 tunnin suoritukseen, se olisikin itselleni täysin uusi maailma. Toistaiseksi pisin suorituksenihan on vuoden 2015 Spartathlon, 26:23. Mutta tämä toi rutkasti luottoa siihen että peruskunto on selvästi parantunut ja tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti ensi kesän NBU:ta.
13.05.2010 24h MM Brive, Ranska
Viimeisinä päivinä tavoitteeksi muodostui 240 km, hiipuvalla taktiikalla. Tankkauksena nautin hiilareita muutaman päivän ajan hieman tavallista enemmän. Se ei poikkea oikeastaan juurikaan maratontankkauksesta. En syö oikeastaan tavallista enemmän vaan ainoastaan hyvin hiilihydraattipitoisesti. Nesteitä tulee nautittua myös runsaasti, enimmäkseen vettä. Itse suosin ns. tyhjennös-tankkaus kaavaa, jossa noin viikko ennen kisaa tyhjennetään elimistön energiavarat hiilihydraattipaastolla, jolloin itse tankkauksessa elimistö pystyy vastaanottamaan tavallista enemmän hiilareita ylikompensaationa.
Lähdimme paikan päälle aikaisin tiistaiaamuna. Yöunet jäivät vähiin sillä ehdin nukkumaan vain pari tuntia. JaTossun ja MariT:n kanssa lähdimme bussilla Turusta klo 4:00. Bussissa nuokuin 1-2 tunnin koiraunet. Lentoasemalla tuli hienoinen kiire, mutta ehdimme kuitenkin hyvin lähtöselvitykseen. Hietsu oli nukkunut pommiin ja tuli lentoasemalle pari minuuttia jälkeemme. Muu joukkue oli jo odotusalueella. Lentosäännöt olivat päässeet unohtumaan sillä otin koneeseen mukaan repun, jossa oli tankkausjuomaa sekä pari trippiä. Ne oli luonnollisesti heivattava mäkeen parin hörpyn jälkeen ennen turvatarkastusta. Lennon aikana sain otettua tunnin koiraunet.
Pariisiin Charles De Gaullen lentoasemalle saavuimme noin klo 10, mistä matka jatkui järjestäjän edustajan opastamana Metrolla kohti Pariisin keskustaa ja Austerlitzin juna-asemaa. Kerran menimme metrolla yhden pysäkin verran väärään suuntaankin. Metroillessa kului sen verran aikaa että juna-asemalla ei jäänyt aikaa kuin pieneen välipalaan. Neljän tunnin junamatkalla Briveen olimme kaikki eri vaunuissa. Sain nukuttua jälleen tunnin-pari koiraunet ja päivän unitarve alkoi olla täytettynä, joskin aikamoisina pätkinä.
Briveen saavuimme illalla ja päällisin puolin se vaikutti mukavalta pikkukaupungilta. Asukkaita noin 80 000. Talot olivat matalia, mutta hyvin idyllisiä. Ruusuja oli paljon talojen pihoilla. Järjestäjän edustaja kuskasi meidät kisakylään, muutaman hotellin ryppääseen, joka sijaitsi noin 5 kilometrin päässä keskustasta. Hotellimme oli pieni, mutta ihan hyvätasoinen. Majoituin Soikkelin Jarin kanssa samaan huoneeseen. Yöunet olivat hyvät.
Ensimmäinen varsinainen päivä paikan päällä oli suhteellisen tiukka aikatauluiltaan. Aamupalan jälkeen oli vuorossa tutustuminen kisapaikkaan. Pitkän seikkailun jälkeen osuimme vihdoin ja viimein oikeaan bussiin ja pääsimmekin sillä sopivasti ihan radan viereen. Rata oli noin 1254 metriä pitkä ja oli aidattu keskustan puistoon. Mutkia oli paljon, samoin kaltevuuksia eikä radassa muutenkaan ollut paljon kehumista sillä siihen sisältyi lukuisia pieniä kuoppia, tönkyröitä, kadunreunuksia, aidanjalkoja ja muita esteitä joiden suhteen pitäisi varoa askeliaan. Onneksi pahimmat kohdat oli asvaltoitu väliaikaisesti. Hyvää oli että radassa ei ollut nousuja, ellei nousuksi lasketa yhtä noin metrin korkuista kumparetta.
Rataan tutustumisen jälkeen oli vuorossa järjestäjien tarjoama päivällinen. Sinne jouduimme kävelemään pari kilometriä. Pöydän antimet olivat erinomaiset, oli herkkuja, salaatteja ja lämpimiä eri sortteja. Ihastuin pitkulaiseen suklaakuorrutettuun ja -täytteiseen munkkiin, jollaisen kävin santsaamassa myös Suomen Ennätyksen juhlintaa varten. Iltapäivällä oli vuorossa avajaiset. Kokoonnuimme keskustassa olleelle aukiolle. Maiden joukkueet koottiin letkoiksi ja ensimmäisen kerran näin myös legendaarisen Scott Jurekin. Kikkarapäinen, pitkänhuiskea jokanaisen unelmapoika. Joukkueiden kokoaminen tuntui kestävän ikuisuuden, mutta vihdoin ja viimein avajaiskulkue pääsi matkaan. Hietsu oli lipunkantajamme ja etenimme kurissa ja järjestyksessä parijonossa. Kävelimme letkassa pienen matkan kisapaikalle, missä oli itse avajaiset. Seremonia oli onneksi lyhyt, vain 20 min. Pää-asiassa puheissa kunnioitettiin juuri ennen kisoja poismennyttä pääorganisaattoria. Illalla olisi ollut ohjelmassa vielä Pasta-Party, mutta joukkueemme päätti jättää sen väliin aikataulullisista syistä. Kuljetukset olivat toimineet siihen asti sen verran hitaasti, että päätimme palata hotellille. Hotellilla oli illalla vielä briiffi, missä jaettiin kilpailunumerot ja annettiin muu ohjeistus mm. GPS-laitteiden käytöstä tai paremminkin käyttämättömyydestä. Sain numeron 150, mikä on sattumoisin maileina hieman yli 240 km. Samaan lukemaan törmäsin dejavuna aiemmin jo lentokoneen pikkunäytöllä, kun se näytti yhdessä kohtaa matkaa olevan 240 km jäljellä. Briiffin jälkeen menimme nukkumaan kun huolto päätti vielä jäädä yhdelle. Mikkosen sanoin ”Jokainen meistä on roolinsa valinnut”. Söin illalla vielä suklaata ja karkkia vaikka pelkäsin niiden jäävän vatsaan.
Kisa-aamuna saavuimme kisapaikalle hyvissä ajoin. Järjestelimme huoltopaikkaa ja kävimme Tähkävuoren Hannun kanssa vielä huoltosuunnitelmia läpi. Koko joukkue kävi chip-testauksessa sekä valokuvauksessa. Itselläni oli kuvauksessa luonnollisesti Suomi-hattu ja aurinkolasit päässä. Imago jota saa hävetä vuosien päästä vielä enemmän kuin nyt. 15 min ennen starttia joukkueet koottiin lähtöalueelle. Kävelimme kisapaikalta noin 500m Briven keskustaan, mistä lähtö tapahtui.
Alkuun lähdin totuttuun tapaan hieman reippaammin, jotta sain heräteltyä kropan henkiin. Ensimmäinen kierros sujahti mukavasti Jurekin peesissä. Kaverilla tuntui riittävän ylimääräistä energiaa sillä apinahuutoja kuului tuon tuosta. Alussa oli kropan kanssa hieman vaikeuksia sillä nesteet tuli läpi ensimmäiset 1,5 tuntia, mutta suolatabletista löytyi siihen nopea apu ja 2-3 tunnin kohdalla kroppa hyrräsi jo ihan mukavasti. Alussa oli vaikea laskea kierrosaikoja ja -vauhteja, 1253,8 metrin kierrospituuden vuoksi, joka heijastui pienenä plussan keräyksenä alkuperäiseen suunnitelmaan nähden. Vauhti pysyi kuitenkin kontrollissa. 5-7 tunnin kohdalla vasemman jalan nilkka alkoi kipuilla/tulehtua ja joskus 7-10 tunnin välillä Chip alkoi puristaa kipukohtaa niin paljon että se oli vaihdettava toiseen jalkaan. Kipuilusta huolimatta pystyin jatkamaan tavoitteen mukaisesti, joskin "käsijarru päällä". Toisaalta pieni jarruttelu hillitsi suurimmat menohalut ja voimia tarvittaisiin vielä pitkälle eteenpäin. Keskeyttäminen ei yksinkertaisesti ollut edes vaihtoehto.
Jossain kohtaa ennen 10 tunnin täyttymistä sain myös kofeiinipillerin, mutta en huomannut sen vaikutusta muuten kuin rintapistoksina. Rauhoitin pistosten vuoksi vähän vauhtia varmuuden vuoksi. Keskivaiheilla kroppa toimi hyvin ja menoa sai jarrutella tosissaan. Teki mieli mennä vain kovempaa ja kovempaa. 15-17 tunnin paikkeilla oli kovin jarru päällä sillä E24:n keskeyttäminen 17 tunnin kohdalla kalvoi mieltä. 17 tunnin kohdalla olo oli kuitenkin erittäin virkeä ja aloin pikku hiljaa uskoa Suomen Ennätyksen murskaantumiseen. Koko keskivaiheilla huolto toimi niin hyvin ettei Hannulle tarvinnut varmaan 10:een tuntiin sanoa mitään. Laittelin vain suuhun kaiken mitä tarjottiin ja hyvin toimi. Pää-asiallisena juomana oli Ranskasta ostettu urheilujuoma, jossa oli noin 10 % hiilaria. Nautiskelin geelin veden kera noin tunnin välein. Lisäksi heti alusta valikoimaan kuului kaksi muutakin urheilujuomaa, joissa hh-lähde oli maltodekstriini 94 – 98 %:sti. Juoma sekoitettiin noin 10 hh prosenttiin.
Viimeisinä tunteina jalka oli jo niin kipeä että jouduin kävelemään 300-400 m välein 30-80 m pätkän, mutta se ei sinänsä poikennut juurikaan alkuperäisestä suunnitelmasta; kävelyä piti olla joka tapauksessa tässä vaiheessa jonnin verran ja perusjuoksuvauhti mulla on aina ollut hyvä. Etukäteen masokistinen taktiikka olikin että juostaan niin pitkään kuin pystytään ja jos ei pystytä juoksemaan niin kävellään, ja jos ei pystytä kävelemään niin juostaan. Tästä periaatteesta kun pystyy pitämään kiinni niin tulos on hyvä.
Keskivauhti pysyi nilkkavaivasta huolimatta hyvin lapasessa ja jo pari tuntia ennen loppua tiesin että 240 km menee rikki rampanakin. SE:n tiesin rikkoutuvan jo paljon aikaisemmin, noin 16-18 tunnin kohdalla, jolloin tunsin itseni vielä erittäin hyvävoimaiseksi jo takana olevaan matkaan nähden. Fiilis oli aivan mahtava.
Parina viimeisenä tuntina iski Hietsunkin mainitsema laiskuus. Ei vain viitsinyt ravistella itsestään aivan kaikkea irti, mutta toki halusin vähän nilkkaakin säästellä. Viimeinen tunti oli varmastikin kisan huonoin. Viimeisen kierroksen kävelin lähes kokonaan, mutta tavoite oli saavutettu ja nautiskelin tunnelmasta lippua heilutellen.
Nilkka alkoi tulehtua jo kisan alkuvaiheissa ja kipu paheni mitä pidemmälle edettiin. Suunnitelma oli kuitenkin että keskeyttäminen ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Kunto oli aivan loistava ja SE tehdään väkisin vaikka lopussa joutuisi ryömimään. Asenteesta homma ei jää kiinni. Jalka oli maaliin päästessä jo todella pahassa kunnossa ja lääkintä-osastollehan sitä jouduttiin taas, ”taas” siinä mielessä että edelliseltä 24:lta lähdettiin kesken kaiken ambulanssilla. Periaatteeni on kuitenkin että niin pitkään kuin pystytään etenemään niin edetään ja pois ei lähdetä omin voimin. Sitä varten on huoltojoukot, että joku sitten vaikka työntää rullatuolissa pois, ja sillähän sitä ajeltiinkin kotimatkalla Pariisin ja Helsingin lentoasemilla.
Lääkintäosastolla lääkäri määräsi antibiootteja. Koomisin tilanne lääkinnässä oli se että ranskalaisia lääkäreitä ja hoitajia pyöri 5 ympärillä ja kovasti ihmettelivät varpaiden rakkoja ja eräs kommentti jäi syvästi mieleen ”sinä tulet todennäköisesti menettämään tämän kynnen tästä yhdestä varpaasta”. Naureskelin vain että edellisellä kerralla meni samasta jalasta neljä kynttä, joten tilannehan oli sen suhteen tällä kertaa oikeastaan loistava. Yhdellä kynnellä nyt mitään väliä ole. Samoin rakkoja puhkottiin kirurgin tarkkuudella ja meinasin siinä jo kärsimättömänä kiskaista pari kertaa sormilla rakot lyttyyt; niin ne on ennenkin puhkottu. No sinänsä ihan hyvä että lääkärit tekivät huolellista ja hygieenistä työtä ettei tarvinnut kantaa jalkaa amputoituna sylissä kotia.
Huolto toimi koko kisan ajan loistavasti ja loistavan joukkueen taustalla oli luonnollisesti loistava huoltotiimi, jossa jokainen osasi hommansa ammattimaisesti. Suurin osa matkasta taittui maltodekstriinipohjaisella urheilujuomalla sekä energiageeleillä. Loppua kohti maistui myös mm. pikapuuro, mustikkakeitto, lihakeitto, cokis, battery ja lykättiimpä sitä jossain kohdassa kouraan myös vahva intiaanisokerishotti. Pääkin oli siinä vaiheessa ilmeisen tyhjä kun intiaanisokeri maistui salmiakkikossulta. Lämpötila laski yöllä +4:ään ja jonkin verran aikaa meni vaatekerran lisäykseen. Ensimmäisellä kerralla päälle lisättiin Craftin kalsaripaita. Tunti-pari myöhemmin vuorossa oli pitkät trikoot.
Nilkkaa lukuunottamatta ei ollut muita mainittavia ongelmia ja kokonaisuutena kisa meni aivan nappiin ja tällä kertaa sinne kuuluisaan tappiin asti. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen ja etenkin siihen että SE syntyi reilulla marginaalilla. Kun ennätys tehdään niin se murskataan. Tavoite ja suunnitelma oli 240 km, sen mukaan edettiin ja se saavutettiin. Ilman nilkkaongelmaa tulos olisi voinut olla parempikin, ehkä 243-244 km, mutta näissä kisoissa tahtoo olla se luonne että aina on jokin rajoittava tekijä mitä vastaan lyödään päätä. Yleensä se on kropan energiavaje ja se olisi ollut nytkin se seuraava vaihtoehto.
Palautuminen. Paluumatka oli tuskainen sillä kävely ei onnistunut lainkaan. Kykenin ottamaan hyvin pieniä askelia siten että vasen jalka oli aina oikean edellä tai tasalla. Jasemman jalan jalkaterä ei taipunut lainkaan. Ensimmäisenä iltana kisan jälkeen jalka oli aivan tulipunainen (kuva alla). Kisan jälkeisenä aamuna matkat juna-asemilla ja lentoasemilla oli tehtävä joukkuetoverien suosiollisella avustuksella niin matkalaukkukärryissä kuin Helsingin lentoasemalla rullatuolissakin. Jalan punaisuus laski päivässä, mutta turvotus lisääntyi ja oli pahimmillaan noin 2-3 päivää juoksun jälkeen. 4-5 päivän päästä turvotus alkoi laskea ja jalkaterän liikkuvuuskin parani hieman, mutta edelleenkin kävelyvauhti oli vasta 50 % normaalista. 6 päivän päästä turvotusta oli vielä jonkin verran, mutta jalkaterä edelleen jäykkä ja nilkka kipeä pohkeen etuosasta sekä akilleksen tienoilta. Lisäksi oikean jalan polvi oli kipeä vasemmalta puolelta ja pohkeen alaosassa, niin-ikään vasemmalla sivulla, oli myös kipupiste. Kompressiosukkaa käytin vasemmassa jalassa 5:nä ja 6:na päivänä, jolloin turvotus selvästi laski. Sitä ennen turvotus oli luonnollisesti laskenut ainakin puoleen, jotta sain kompressiosukan hyvin jalkaan.
Kaksi viikkoa tuli totaalitaukoa, jonka jälkeen pääsin pienelle lenkille. Siitä vaan sitten kohti uusia haasteita...
Jalka kisan jälkeisenä päivänä
Jalan turvotus muutama päivä kisan jälkeen