Yrittäjä - ultrajuoksija

Valmennuspalvelut


Kuulun Finnish Marathon Runners -juoksuseuran perustajajäseniin ja olen ollut seuran puheenjohtajana alusta lähtien. FMR:ssä olen vetänyt maratonkouluja useita vuosia ja siinä sivussa luonut kymmenittäin harjoitusohjelmia eri tasoisille juoksijoille. Olen tehnyt ohjelmia myös yksittäisille henkilöille, junioreista aikuisurheilijoihin.

Olen toiminut myös Naantalin Löylyssä yleisurheiluohjaajana useamman vuoden. Yleisurheilu eri lajeineen on hyvin vaativa ympäristö, mutta se on myös antanut eniten. Vähitellen lajituntemus oheisharjoitteluineen on parantunut, joskin myönnän olevani tällä saralla vielä raakile.

Pallopelitausta on antanut myös paljon ja ehkä olenkin parhaimmillani luomaan harjoitusohjelmia sellaiselle, jolla on kaltaiseni monipuolinen tausta, mutta jolla ei ole vielä kokemusta tavoitteellisesta, oikein rytmitetystä harjoittelusta.

Tarjoan harjoitusohjelmien luontia kestävyysjuoksuharjoitteluun, nuorille ja vanhoille, keskimatkoista polku- ja ultrajuoksuun. Tarvittaessa voin mm. videokuvata ja analysoida juoksutekniikan. Perusveloitukseni on 40 euroa tunti. Esimerkiksi:
videointi+analysointi sekä 1 kk harjoitusohjelma yhteensä 80 euroa.

Tiedustelut etunimi piste sukunimi ät webbinen piste net tai +358 40 5959563

 

Saavutuksia

 
Spartathlon 2015, 7. sija ajalla 26:23:39. Kaikkien aikojen paras suomalaisaika.

OxRoad Ultra 100-mailisen voitto 2013 ajalla 13:47:44.

Joensuu Night Run 12-tunnin juoksun voitto vuonna 2012 SE-tuloksella 139,879 km.

Useita arvokisaedustuksia polkujuoksun, 100 kilometrin ja 24-tunnin EM- ja MM-kilpailuissa. Paras saavutus on Brivestä Ranskasta 24-tunnin juoksun MM-kilpailuista 15. sija silloisella Suomen ennätyksellä 240,742 km.

Maratonennätys 2:39:55, Tukholma 2011

Copyright © 2019 | Webbinen.net